Mari konservoi Kappelin seiniä miniatyyrivälinein

Konservaattori Mari Punnan ja hänen kollegoidensa kädenjälki näkyy vahvasti uudistetun Kappelin seinä- ja kattopinnoilla. Konservaattorien vastuulla oli vanhojen ja suojeltujen maalipintojen puhdistus, värikiinnitys ja retusointi sekä arvomaalausten kunnon tarkistus. Lopputulos on upea ja ajan tuoma patina kauniisti säilytetty. Työ kesti runsaat kaksi kuukautta.

Suomen kultakauden taitelijat viihtyivät 1870-luvun lopun Kappelissa ravintoloitsijan tarjoilemista ilmaisista sunnuntaiaamiaisista nauttien. Korvauksesi he koristelivat ravintolan seiniä töillään. Maalausten lisäksi Kappelissa on tuntemattomien koristemaalarien katto- ja seinäkoristeluja.

Arvokkaita teoksia ei voitu siirtää uudistustöiden alta pois, vaan ne konservoitiin keskellä peruskorjausta. ”Eniten aikaa käytimme baarin seinien sekä baarin ja kellarin kattojen irtoavan ja lohkeilevan maalin kiinnitykseen. Työ oli hyvin kiinnostavaa, joskin vaativaa. Käytimme työmailla harvemmin nähtyjä työvälineitä, kuten injektioruiskuja ja lämpölusikoita.”

”Lopputulos kyllä palkitsi tekijänsä. Oli suuri etuoikeus päästä työskentelemään Kappelin kaltaisessa, rakennushistoriallisesti merkittävässä kohteessa ja hienossa interiöörissä. Kappelilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.”

Konservaattori vastaa kulttuuriomaisuuden säilyttämisestä ja hoitamisesta. Suomessa konservaattoreita koulutetaan Metropolian ammattikorkeakoulussa. Sieltä Mari Puntakin on valmistunut interiöörikonservaattoriksi vuonna 2005. Sen lisäksi hän on opiskellut taidehistoriaa.

”Parasta työssäni on vaihtelevuus ja mahdollisuus kokea ainutlaatuisia paikkoja. Ja tietysti työkaverit. Kappelia teimme tiiviillä viiden naisen porukalla, toinen toiselta oppien. Vapaa-ajallani tykkään käydä museoissa ja matkustaa. Seuraavaksi lähden Sisiliaan tutustumaan paikalliseen barokkiin.”

Restoraniketid

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN

SOK turismi- ja toitlustusketi juhtimine

Külastusaadress:

Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki

Postiaadress:

PL 1 00088 S-RYHMÄ

Ettevõtte registrikood:

0116323-1

Müügiteenindus, Helsingi metropolipiirkond

0300 870 020 (tööpäeviti 8.00–18.00)

51 senti/kõne + kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Kõik müügiteenused

SOK

+358 (0)10 76 8011 (tööpäeviti 8.00–17.00)

kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Tagasiside


Tagasisidelingid leiate iga restorani kodulehelt