Tapahtumat
Kaupungin tyylikkäimmässä gastropubissa vietetään joka kuukausi hauskoja sekä myös jännittäviäkin erikoisiltoja! Meille voit tulla kuuntelemaan livemusiikkia tai vaikka osallistua mielenkiintoiseen murhamysteeri -visailuun!
Lue alta Vispiläkaupan tulevat tapahtumat!
Vispiläkaupan elokuvailta tiistaina 28.2.
Tiistaina 28.2. Vispiläkaupan screenillä pyörii taas elokuva!
Tällä kertaa elokuvaksi valiutui asiakkaiden äänestyksen tuloksena IDÄN PIKAJUNAN ARVOTUS
Idän pikajunan arvoitus (engl. Murder on the Orient Express) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Kenneth Branaghin ohjaama ja Michael Greenin käsikirjoittama mysteerielokuva. Elokuva perustuu Agatha Christien vuonna 1934 julkaistuun samannimiseen romaaniin.
Elokuvailta alkaa klo 19, mutta parhaat paikat menevät jo ennen sitä! Ole siis ajoissa paikalla.
Elokuvailtaan on ilmainen sisäänpääsy!
Uusi baaripeli Kingo alkaa Keskiviikkona 1.3.
Mikä on Kingo?
Kingo on tietoa ja tuuria ainutlaatuisella tavalla yhdistävä Trivia-onnenpeli. Kun perinteisessä bingossa arvotaan numeroita niin Kingossa puolestaan arvotaan kysymyksiä. Pelilapussa löytyy numeroiden sijasta oikeita vastauksia, jotka rastitetaan sen mukaan kun ne tiedetään.
Kingoon osallistuminen on helppoa ja ilmaista! Riittää kun saapuu paikanpäälle. Oletko sinä uusi Kingo-mestari?
Lue lisää Kingosta ja Kingopäivistä täältä.
Murhamysteeri keskiviikkona 15.3.
Kuka murhasi ja kenet?! Murhamysteeri on täydellistä ajanvietettä jokaiselle oman elämänsä salapoliisille!
Lue murhamysteeristä lisää täältä!

yhteystiedot
010 76 23440
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min
ma
ti - to
pe - la
su