Siirry pääsisältöön

Me olemme Babista

On aika ottaa kebab tosissaan

Kebab tarkoittaa grillattua tai paahdettua lihaa. Nimen alkuperää ei tunneta, mutta ruuan on arveltu syntyneen Persiassa. Varhaisimmat maininnat kebabista löytyvät yli tuhannen vuoden takaa.

Pitkästä ja kunniakkaasta historiasta huolimatta kebab on länsimaissa kärsinyt pitkään epäterveellisen roskaruuan maineesta. Tutkimusten mukaan moni kuitenkin nauttii kebabista vähintään muutaman kerran vuodessa, ja melkein yhtä moni piilottelee kebab-nautintojaan juuri sen kärsimästä maineesta johtuen.

Maukkaasta ja laadukkaasta kebabista nauttiminen on kuitenkin kaikkien oikeus. Siksi on tullut aika ottaa kebab tosissaan.

Laadukasta lihaa ja kasviksia

Babistan annosten perustana on laadukas liha. Kysyessämme asiakkailta kebabin tärkeimmistä ominaisuuksista nousi nimenomaan lihan laadukkuus tärkeimmäksi kebabin valintakriteeriksi. Suositun naudan lisäksi haluttua ovat myös kana-annokset sekä kasvisruuan suosion kautta asemansa vakiinnuttanut vöner. Kaikki Babistan annokset ovat muokattavissa vegaanisiksi.

Ravintolan sydän – babistat

Hyvä ruoka lähtee osaavista käsistä, ja siksi Babistat ovat ravintoloiden sydän. Babista-nimi juontuu sanasta bab, joka on kansainvälisesti käytetty lyhenne sanasta kebab. -ista pääte on vastaava kuin sanoissa barista tai fashionista, ja se kuvaa näiden alojen huippuosaajia ja aiheeseen intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä. Babista on intohimoisesti ruoan makuun ja laatuun suhtautuva, vannoutunut kebabin puolestapuhuja, jonka innostus näkyy Babistan jokaisessa annoksessa ja jokaisessa asiakaskohtaamisessa.

Viihtyisä miljöö houkuttelee jäämään pidempään

Perinteisesti kebab-ravintolat ovat nopean piipahduksen paikkoja, mutta Babista-ravintoloista on haluttu tehdä paikkoja, joissa voi viihtyä pidempäänkin. Ravintoloiden suunnittelussa on ravintolan miljöö ollut alusta asti avainasemassa. Tarkoin mietityt yksityiskohdat, ravintolamainen sisustus, laadukkaat materiaalit sekä elämyksen täydentävä musiikki tekevät Babistasta paikan, johon on helppo poiketa ja jäädä fiilistelemään pidemmäksikin aikaa.

yhteystiedot

Näytä kartalla

Kauppakeskus Stella

Hallituskatu 5

Mikkeli

kartta

Ravintolaan on pääsy pyörätuolilla

S-Card

Meillä käy S-Card

Meillä on lasten leikkipaikka

Viikko:

Ma - To 

11:00 - 20:30

Pe - La 

11:00 - 21:30

Su 

12:00 - 19:30

Keittiö menee kiinni puoli tuntia aikaisemmin

Ravintolaketjut

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • Papà Giovanni logo
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN