Skip to main content

Linda palasi Salven ruoriin

Linda Rosilainen-Susi

Keittiön ovi aukeaa, ja hymyilevä nainen astelee tarmokkain askelin ravintolasaliin. Ravintolajohtaja Linda Rosilainen-Susi on palannut luotsaamaan Salvea kolmen ravintola Belgessä vietetyn vuoden jälkeen. ”Paluu Salveen on tuntunut kuin kotiinpaluulta”, Rosilainen-Susi toteaa iloisena.

”Salvessa lämmin yhteisöllisyys toimii sen kantavana voimana. Ja talon pitkä historia, jota arvostan suuresti. Alkuperäinen merimieshenki on täällä onnistuttu sopivalla tavalla säilyttämään.”

Vieraanvaraisuutta vaalien

Salve edustaa Lindalle myös perinteistä suomalaista ravintolakulttuuria.

”Salve kunnioittaa perinteitä, mutta osaa samalla elää ja muuntua maailman mukana. Itse tulen vaalimaan Salvessa erityisesti vieraanvaraisuuden kulttuuria. Ammattitaitoisen henkilökuntamme ansiosta se onnistuu hienosti. Asiat soljuvat, kun osaaminen on kohdillaan ja asiakkaista välitetään aidosti. Uskon, että tämän taidon merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa”, Linda pohtii.

Herkuttelupaikka, jossa tietää mitä saa

Myös Salven ruokalista on naisen mieleen. ”Tarjoilemme tunnelman ohella perinteisiä suomalaisia ruokia. Rehtejä annoksia ja hyviä makuja. Meillä asiakas tietää, mitä saa, ja voi itse keskittyä seurusteluun.”

Omiksi lempiruoikseen ravintolajohtaja nimeää vorschmackin ja talon ikoniset räiskäleet.

”Ja merellinen pyttipannu maistuu minulle myös, kuten monille vieraillemmekin. Eikä Salven ruoasta puhuttaessa tietysti voi ohittaa silakoita. On hienoa, että olemme edelleen saaneet tuoretta silakkaa pitkin vuotta”, hän mainitsee.

Dekkareita ja golfia

Hyvästä ruoasta Linda nauttii mielellään myös kotioloissa ja vapaa-ajallaan. Helsingin ravintoloihin hän tutustuu säännöllisesti, erityisesti silloin, kun uusia avautuu. Ravintolailta ystävän kanssa alkaa aina Dry Martinilla. Vasta sen jälkeen perehdytään ruokalistaan.

Rosilaisen vapaa-aikaan kuuluu myös golfia, pitkiä kävelyretkiä, lukemista ja äänikirjojen kuuntelua. Kirjoja kuluukin vaikuttavaa tahtia, jopa 80 vuodessa, erityisesti elämäkertoja ja dekkareita.

Luotsi on palannut kotisatamaan. Lämminsydäminen Linda tuo Salveen sellaista kokemusta ja intohimoa, jolla merimieshenkinen klassikkoravintola säilyttää asemansa kanta-asiakkaiden sydämissä ja katsoo samalla tulevaan. Kurssi pysyy vakaana.

Restaurant chains

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • Papà Giovanni logo
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN
S-Restaurants logo

SOK Travel and Hospitality Industry Chain Management

Street address:

Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki

Postal address:

P.O. Box 1, 00088 S GROUP, Finland

Business ID:

0116323-1

Sales service, Helsinki metropolitan area

0300 870 020 (weekdays 8.30-16.30)

51 cents per min + local network charge/mobile call charge

All the Sales Services

SOK

+358 10 76 8011 (weekdays from 8 am to 5 pm)

local network charge/mobile call charge

General information

Feedback


Feedback links for individual restaurants are found on each restaurant’s own website