Oluthuone Ratamo

Matkalla hyvään fiilikseen

Pohjoismaiden suurimman kauppakeskuksen Mall of Triplan keskeisimmällä paikalla sijaitseva OlutHuone Ratamo edustaa uudenlaista olutravintolakulttuuria, jossa panostetaan laadukkaiden oluiden lisäksi myös muun muassa hyviin luomuviineihin, alkoholittomiin oluisiin ja siidereihin sekä erikoiskahveihin.

Kahdessa kerroksessa toimiva Ratamo on täydellinen aitiopaikka seurata kaupungin sykettä lasillisen äärellä. Paikka, jossa rentoudutaan työpäivän päätteeksi, kokoonnutaan matkalla huippukonserttiin tai lätkämatsiin, odotellaan junan saapumista tai lepuutetaan jalkoja shoppailun lomassa. Etelään avautuva reilun kokoinen terassi Pasilan asema-aukiolla tarjoaa aurinkoisen hetken aseman vilinää seuraten.

Olutvalikoimassa on nostettu esiin tarkasti valittuja pienpanimotuotteita kunkin panimon erikoisosaamisen perusteella. Vaihtuvassa kattauksessa on mukana muun muassa trendikkäitä hapanoluita, maistuvia portereita, pale aleja ja IPA-oluita.

Ratamossa olet aina tapahtumien keskipisteessä aamusta iltamyöhään – hyvässä seurassa ja loistavassa fiiliksessä!

Oluthuone Ratamo

Aukioloaika
Tänään: 10:00 - 00:00.
Osoite

Kauppakeskus Tripla

Pasilan Asema-Aukio 1, 00520 Helsinki

kartta
Puhelinnumero

010 76 63620    

soita

Ajankohtaista

Hyvään fiilikseen Ratamon terassilla

Etelään avautuva reilun kokoinen terassi Pasilan asema-aukiolla tarjoaa aurinkoisen hetken aseman vilinää seuraten.

Lue lisää

yhteystiedot

Näytä kartalla

Kauppakeskus Tripla

Pasilan Asema-Aukio 1

Helsinki

kartta
Esteettömyys
Ravintolaan on pääsy pyörätuolilla
S-Card
Meillä käy S-Card
Puhelinnumero

010 76 63620

Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min

soita
Viikkonumero
Viikko:
Aukioloaika

ma - to 

10:00 - 00:00

pe - la 

10:00 - 02:00

su 

10:00 - 22:00

Ravintolaketjut

Amarillo
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN