Hämeenlinnan Le Blasonissa koet tunnelmaa ja makuja ranskalaisittain!

Le Blason on tuulahdus yrttien tuoksua ja pieni pala Ranskaa kauniin Vanajaveden rannalla. Keittiömestari Matti Saarisen valtakunta sijoittuukin Hämeenlinnaan, Sokos Hotel Vaakunan alakertaan. Matin ruokafilosofiassa annoksia kehitetään trendejä ja asiakkaita seuraten, mutta perinteitä kunnioittaen.

– Teen Le Blasonin ruokalistoja yhdessä vuoromestarimme Akin kanssa. Menussa pyrimme menemään eteenpäin ruokatuotteen kanssa, ja luomaan jotain uutta, mitä ei aikaisemmin ole ollut. Haluamme muokata perinteistä hieman uudeksi ja etsiä jotain, mitä ei muualta saa.

Matti kertoo, että esimerkiksi menun etanat ovat jo seitsemännet erilaiset. Omista kokemuksista myös jalostetaan ajatuksia menuun asti.

Menussa näkyy jollain tavalla omat mieliteot ja raaka-aineiden suosikit, vaikkakin menu rakennetaan aina asiakkaille eikä itselle. Oma suosikkini on Blasonin pata, mihin saimme inspiraatiota burgundinpadasta. Nykyinen versio on kaikessa ihanuudessaan ehdottomasti paras, hän jatkaa.

Blasonin padan valmistaminen on monivaiheinen prosessi, jossa jokainen raaka-aine saa makunsa pitkän haudutuksen ja taitavasti valittujen makujen ansiosta.

– Ensin härän niskat paahdetaan uunissa. Sen jälkeen lihat jäähdytetään ja pilkotaan. Sitten valmistamme padalle espagnole-pohjaisen kastikkeen, johon lisätään punaviiniä, yrttejä, kasviksia, paahdettuja herkkusieniä, possun kylkeä, pikkusipuleita sekä tietenkin tunnetta ja rakkautta. Tätä kauneutta haudutetaan muutamia tunteja, jonka jälkeen härän niskat lisätään kastikkeen sekaan ja haudutetaan uunissa yön yli, Matti kuvailee tarkasti.

Voi olla, että joskus keittiön huumaavat tuoksut leijailevat ravintolasaliin asti. Varsinkin silloin voit aistia olevasi yhtä aikaa Provencen yrttitarhassa, maalaistalossa vanhojen astioiden kera, viinitilan maisteluhuoneessa, Seinen varrella ja Pariisin takapihalla. Le Blasonin tärkein missio on se, että lähdet ovesta hyvä maku suussa ja palaat pian takaisin. Katso menu täältä!

Matti tiimeineen toivottaa sinut tervetulleeksi ranskalaisen keittiön äärelle - Vanajaveden rannalle!

Näissä ravintoloissa

Ravintolaketjut

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN