Siirry pääsisältöön

Ammatillisen uran ensimetreiltä mainetekoihin

Keskimaa Hesburger

Monelle nuorelle Hesburger on elämänsä ensimmäinen työpaikka ja tärkeä askel matkalla kohti itsenäisyyttä ja urakehitystä.

Ensimmäinen työpaikka on usein nuoren ensikosketus työelämän pelisääntöihin. Meillä Keskimaan Hesburgereissa nuoret oppivat konkreettisesti, mitä tarkoittaa olla osa työyhteisöä: vastuun kantaminen, täsmällisyys ja työtehtävien loppuun saattaminen ovat taitoja, joita tarvitaan kaikilla aloilla. Ravintolatyöstä opitut käytännöt ja periaatteet antavat vahvan pohjan tuleville työurille, riippumatta siitä, mihin suuntaan matka myöhemmin jatkuu.

Monet meillä Hesburgerissa työuransa aloittaneet ovat edenneet urallaan joko ravintola-alalla tai siirtyneet laaja-alaisesti eri tehtäviin monille toimialoille. Heseissä saatu kokemus antaakin valmiuksia monenlaisiin työtehtäviin ja auttaa nuoria rakentamaan ammatillista verkostoa. Monet entiset työntekijämme ovat kertoneet, että ensimmäinen työpaikka Hesburgerissa antoi heille itseluottamusta ja eväät menestyä tulevaisuuden haasteissa.

Keskimaa on sitoutunut vastuullisuuteen niin ympäristöasioissa kuin työelämässä. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota nuorille turvallisen ja opettavaisen työympäristön, jossa he voivat ottaa ensiaskeleensa kohti itsenäistä aikuisuutta ja ammatillista menestystä.

Keskimaan Hesburgerit tarjoavat työuransa alkumetreillä oleville arvokkaita oppimiskokemuksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen, oli sitten kyse omasta kasvusta tai työelämästä.

Ravintolaketjut

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • Papà Giovanni logo
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN