Mikkelin Klubin historiaa

Mikkelin Klubin historiaa

Mikkelin Klubi on perinteinen klubi joka perustettiin v.1898. Sen tehtävä oli toimia paikkana, jonne jäsenet saattoivat kokoontua lukemaan lehtiä, seurustelemaan, harrastamaan seurapelejä, aterioimaan ja nauttimaan yhdessäolosta, rauhassa ja ystävien parissa. Samaan pyritään myös nyt kun Klubin toinen vuosisata on käynnistynyt.

Klubi on toiminut Mikkelin keskustassa yhdeksässä eri huoneistossa, nykyisessä paikassaan pisimpään, syksystä 1940 alkaen. Klubihuoneisto on perusteellisesti kunnostettu kesällä 1995. Perinnesalin kalusto ja valaisimet ovat alkuperäiset, ja ne on entisöity lahjoitusvarojen turvin.

Klubi järjestää kuukausittain, kesäaikaa lukuunottamatta, jäsenilleen esitelmä- ja juhlatilaisuuksia sekä sääntömääräiset kokouksensa. Ruoka- ja juomatarjoilun hoitaa Tilausravintola Mikkelin Klubi. Perinnesali on tilauksesta myös ei-jäsenten käytössä.

Pääkuvassa (Mikkelin kaupungin museot):

Marsalkka Mannerheim seurueineen Mikkelin Klubilla päivällispöydässä.

Marskin Klubi

Nimi Marskin Klubi sai alkunsa jatkosodan aikana. Päämaja vuokrasi kesäkuussa 1941 ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin käyttöön osan Klubin ravintolasalista eteisineen. Lähes neljän vuoden ajan ylipäällikkö lähimpine alaisineen söi Klubilla lounaan ja päivällisen joka päivä Mikkelissä ollessaan.

Ylipäällikön luona päämajassa kävi jatkuvasti vieraita, tasavallan presidentti lukuisia kertoja, ministereitä, rintamakomentajia, diplomaatteja, yhdysupseereita jne. Vieraansa ylipäällikkö kutsui usein Klubille lounaalle tai päivälliselle ja näin sitten syntyi Marskin Klubi tai niinkuin myös sanottiin, Marskin Hovi.

Kuvassa (Mikkelin kaupungin museot):

Eduard Dietl, Marsalkka Mannerheim, kenraali Erfhurth, Heinrichs kahvipöydässä Mikkelin Klubilla.

Marskin ryyppy

Marsalkka Mannerheim oli tottunut Venäjän armeijassa palvellessaan nauttimaan aterioihin kuuluneet ruokaryypyt, lounaalla yhden ja päivällisellä kaksi. Tätä perinnettä jatkettiin myös ylipäällikön aterioilla Mikkelin Klubilla. Ja kuten ennen Venäjällä, jossa "luontaisetu" täysimääräistettiin kaadattamalla lasi piripintaan, tehtiin myös Klubilla. Näin sai alkunsa Marskin ryyppy.

Sodan jälkeen jatkettiin Klubilla ylipäällikön ryyppyperinnettä ja sittemmin Klubi rekisteröi Marskin ryypyn omaksi tavaramerkikseen. Yhteistyökumppanina Klubilla on Lignell & Piispanen, joka omistaa Marskin ryypyn tavaramerkin.

kontaktandmed

Näita kaardil

Maaherrankatu 13

Mikkeli

kaart

Restoran on ratastooliga ligipääsetav

S-Card

Meil saab kasutada kaarti S-Card

+358 10 764 2000

Kõne hind pvm/mpm

helista

Nädal:

E - P 

Restoran on avatud ainult kokkuleppel

Restoraniketid

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN
logo

SOK turismi- ja toitlustusketi juhtimine

Külastusaadress:

Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki

Postiaadress:

PL 1 00088 S-RYHMÄ

Ettevõtte registrikood:

0116323-1

Müügiteenindus, Helsingi metropolipiirkond

0300 870 020 (tööpäeviti 8.00–18.00)

51 senti/kõne + kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Kõik müügiteenused

SOK

+358 (0)10 76 8011 (tööpäeviti 8.00–17.00)

kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Tagasiside

Tagasisidelingid leiate iga restorani kodulehelt