Hauskanpidon satama

Bierhuis Rotterdam avattiin vuonna 2006 entisen linja-autoaseman kohdalle Kampin kauppakeskuksen 1. kerrokseen. Keskeinen sijainti ja rento, ystävällinen palvelu ovat pitäneet paikan suosittuna alusta asti. Rotterdamin iso terassi on tullut ikoniseksi osaksi kesäistä Kamppia, ja on aurinkoisina päivinä poikkeuksetta tupaten täynnä. Ravintolan meriaiheinen sisustus on pysynyt koko matkan samana. Olutvalikoimaa on sen sijaan laajennettu vuosien saatossa sekä hana- että pullotuotteiden osalta. Rotterdamin erikoisuutena ovat mielenkiintoiset hollantilaiset oluet, mutta valikoimasta löytyy myös edustava otos muita kansainvälisiä ja kotimaisia makuja. Turistit ja ensikertalaiset ovat tuttu näky Rotterdamin tiskillä, sillä paikkaan on helppo eksyä nauttimaan yhdet jos toisetkin. Ravintolalle on kuitenkin kertynyt viimeisen 14 vuoden aikana myös monia uskollisia kanta-asiakkaita. **Tapahtui avausvuonna...** - Tarja Halonen valittiin presidentinvaalissa toiselle kaudelle - VR:n makasiinit paloivat - Talk show -isäntä Conan O'Brien saapui kuvausmatkalle Suomeen - Lordi toi Euroviisujen voiton ensimmäistä kertaa Suomeen kappaleella Hard Rock Hallelujah - Porvoon tuomiokirkon katto paloi tuhopoltossa - Irakin sota kiihtyi, ja Saddam Hussein tuomittiin kuolemaan hirttämällä

Restaurangkedjor

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN

SOK Styrenheten för rese-, hotell- och restaurangbranschen

Besöksadress:

Flemingsgatan 34, 00510 Helsingfors

Postadress:

PB 1 00088 S-GRUPPEN

FO-nummer:

0116323-1

Försäljingstjänst, huvudstadsregionen

0300 870 020 (vardagar kl. 8.00–18.00)

51 cent/min + lna/msa

Alla försäljningstjänster

SOK

010 76 8011 (vardagar kl. 8.00–17.00)

lna/msa

Respons


Responslänkarna till de enskilda restaurangerna finns på respektive restaurangs webbsida.