Oluen ystävien olohuone

Inspiraatio lähti alun perin hollantilaisista "Bruin Caféista", ruskeista kahviloista, joiden perinteikäs tunnelma syntyy tupakansavun värjäämistä seinistä, tummasta puusta sekä isännän ottein asiakkaista huolehtivasta henkilökunnasta. William K. sai lopulta vaikutteita tämän lisäksi laajemminkin Keski-Euroopan olutkulttuurista. Kesäkuussa 1991 ovensa avannut William K. Mannerheimintie on Helsingin olutravintoloiden edelläkävijä, jonka laaja olutvalikoima, tummasävyinen panelointi ja lasienpesualtaat olivat jotain ennen näkemätöntä Suomessa. Samalla tiellä tämä kaikkien OlutHuoneiden kantaisä jatkaa tänäänkin muiden William K. -ravintoloiden kanssa tarjoten siistin ja viihtyisän olohuoneen oluen ystäville. William K. Sello avattiin Espoossa vuonna 2003 ja William K. Kurvi Sörnäisissä vuonna 2005. Mutta kuka on William K.? Nimestä on kuultu monenlaisia tarinoita, mutta yhtä oikeaa vastausta ei edelleenkään tiedetä. **Tapahtui avausvuonna...** **1991** - Suomen väkiluku ylitti viiden miljoonan rajan - Baltian maat itsenäistyivät ja Neuvostoliitto hajosi **2003** - Yhdysvaltain johtama liittoutuma syrjäytti Saddam Husseinin Irakin sodassa - Pahat pojat oli vuoden katsotuin elokuva **2005** - Benedictus XVI valittiin uudeksi paaviksi edesmenneen Johannes Paavali II:n tilalle - Kampin keskus avattiin Helsingissä

Restaurangkedjor

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN

SOK Styrenheten för rese-, hotell- och restaurangbranschen

Besöksadress:

Flemingsgatan 34, 00510 Helsingfors

Postadress:

PB 1 00088 S-GRUPPEN

FO-nummer:

0116323-1

Försäljingstjänst, huvudstadsregionen

0300 870 020 (vardagar kl. 8.00–18.00)

51 cent/min + lna/msa

Alla försäljningstjänster

SOK

010 76 8011 (vardagar kl. 8.00–17.00)

lna/msa

Respons


Responslänkarna till de enskilda restaurangerna finns på respektive restaurangs webbsida.