Gå till huvudinnehållet

Kolin mysteeri-illallinen tulee taas!

Vietä mysteeri-illallista Kolilla 8.11.

Jäikö marraskuinen mysteeri-illallinen välistä? Ei hätää nyt sinulla on vielä mahdollisuus kokea mysteeri-illallinen Kolilla! Nauti maukkaasta menusta ja selvitä mysteeriä Kolin kansallismaisemissa perjantaina 7.3. Huom. kyseessä on sama mysteeri kuin marraskuussa 2024.

Kuolema käräjäkivillä
Syyskuussa 1968 ryhmä historian harrastajia on saapunut yhdistyksen syysretkelle Kolille. Päivän vaelluksen jälkeen ryhmä saunoo ja viettää riemukkaan illan Kolin Ylämajan uudessa siivessä. Aamulla ryhmä kokoontuu aamupalalle ja jatkamaan matkaa kohti Nurmesta, mutta yhdistyksen puheenjohtajaa, Seppo Hynnistä, ei näy missään. Hetken päästä kauhistunut pariskunta tuo tiedon käräjäkiviltä löydetystä ruumiista, jonka tuntomerkit sopivat Hynniseen. Pian asia varmistuu, samoin kuin se, että joku murhasi hänet. Nurmekseen lähdön sijaan ryhmä jää selvittämään tekemisiään poliisille, sillä epäilykset kohdistuvat ryhmän jäseniin. Onko joku heistä syyllinen ja miksi Hynninen murhattiin?

Kuolema käräjäkivillä on Kolin historiaan sijoittuva fiktiivinen murhamysteeri, jonka aikana osallistujat ratkovat pöytäseurueittain omassa ryhmässään murhatapausta ja nauttivat samalla kolmen ruokalajin illallisen. Tapauksen ratkaisua varten ilta tarjoaa erilaisia vihjeitä, joiden avulla kukin tutkijaryhmä pääsee pureutumaan syvemmälle murhamysteerin ratkaisemiseen. Illallisen lopussa paljastetaan murhaaja ja samalla selviää, mikä pöytäryhmistä osui oikeaan tutkimuksissaan. Mysteerin on tuottanut Historialliset mysteeripelit, joka on erikoistunut laatimaan murhamysteeri-illallisia erilaisiin historiallisiin paikkoihin.

Kolin mysteeri-illallinen pe 7.3. klo 19
Illallinen kestää noin 3 tuntia. Huom. kyseessä sama mysteeri kuin marraskuussa 2024. Edellyttää ennakkomaksua.

69 €/hlö
Sis. kolmen ruokalajin illallisen sekä ohjatun mysteerin

Menu
Grillattua sydänsalaattia, romescoa ja chimichurria
Grillattua poronpaistia, rosmariinikastiketta, mustaleimagratiinia ja ruusukaalia
Appelsiini creme brulee ja paahdettua valkosuklaata

Annokset ovat gluteenittomia ja laktoosittomia

Varaa paikkasi täältä
Varaa näin: valitse päiväksi pe 7.3.2025, syötä kellonajaksi klo 19 ja syötä haluamasi henkilömäärä. Valitse tuotevalikoimasta mysteeri-illallinen koko seurueellesi. Täytä varaukseen tarvittavat tiedot ja maksa varauksesi ennakkoon. Varausvahvistuksen saat sähköpostiisi.

Tervetuloa viettämään mysteerillistä iltaa Kolille!

Tule selvittämään mysteeriä Kolille!

Jäitkö ilman paikkaa marraskuun mysteeri-illalliselle? Ei hätää! Mysteeri-illallinen tulee taas pe 7.3.2025. Valitsethan tuotevalikoimasta tuotteeksi mysteeri-illallisen ja maksa tuotteesi ennakkoon. Tervetuloa!

Varaa paikkasi tästä

I dessa restauranger

Restaurangkedjor

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • Papa Giovanni logo
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN
S-Restauranger logo

SOK Styrenheten för rese-, hotell- och restaurangbranschen

Besöksadress:

Flemingsgatan 34, 00510 Helsingfors

Postadress:

PB 1 00088 S-GRUPPEN

FO-nummer:

0116323-1

Försäljingstjänst, huvudstadsregionen

0300 870 020 (vardagar kl. 8.30-16.30)

51 cent/min + lna/msa

Alla försäljningstjänster

SOK

010 76 8011 (vardagar kl. 8.00-17.00)

lna/msa

Respons


Responslänkarna till de enskilda restaurangerna finns på respektive restaurangs webbsida.