Amsterdam
I dag: Stängd
010 76 63570 (ina/msa)
I dag: Stängd
010 76 63570 (ina/msa)
Ruoholahden metroaseman läheisyydessä sijaitseva Amsterdam on rento merihenkinen pubi, jonka nimen innoittajana on toiminut vieressä oleva Ruoholahden kanava. Pubia on käytetty kuvauspaikkana Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot ja siellä on kuvattu myös tv-sarjaa Downshiftaajat.
Amsterdamin ovet avattiin 23.3.2001. Ravintolan sisustus on alun perin Sakke Järvenpään käsialaa. Purjeet ikkunoissa, laivojen pienoismallit, seinällä roikkuva pyörä kynttilänjalkoineen sekä Jari Litmasen pelipaita kuuluvat alkuperäiseen sisustukseen. Myös baaritiski on alkuperäinen, mutta se on saanut uuden maalin ja somisteeksi tyylitellyt Amsterdam-logot.
Amsterdamissa löysätään kravattia laajan olutvalikoiman, lehtien, lautapelien, rennon rock- ja pop-musan sekä iloisen puheensorinan luomassa tunnelmassa. Paikka kerää yhteen paitsi kaveriporukat myös Ruoholahden yritysten työntekijät. Sunnuntaisin ravintolan vetää täyteen Baaripähkinä-pubivisa. Ravintolassa käy paljon kanta-asiakkaita, joita kuunnellaan esimerkiksi tuotevalikoimaa mietittäessä. Perusoluiden ja klassikoiden lisäksi tarjolla on muun muassa hollantilaisia erikoisuuksia. Kesäisin Amsterdamissa nautitaan elämästä terassilla, Ruoholahden kanavan tarjoamalla merinäköalalla.
Oluthuoneissa, Stone’sissa ja Bar Pinossa on nyt huikea juomaetu tarjolla. Saat S-mobiilista löytyvällä etukupongilla 20 % alennuksen!
Läs mer
Yhteinen illanvietto ja muut erityiset juhlahetket ansaitsevat seurakseen arvoisensa viinin.
Läs mer
Kuun 10. on asiakasomistajan palkkapäivä, kun Bonukset kilahtavat tilille. Sen kunniaksi pullo puna-, valko- tai kuohuviiniä 10 € alennuksella!
Läs mer
Vuoden odotetuin aika on täällä! Kutsu ystävät koolle ja nauttikaa hetki hyvästä seurasta ja kuumasta juomasta.
Läs mer
010 76 63570
Samtalets pris ina/msa
ring
Vecka:
Mån - Tis
16:00 - 00:00
Ons - Tor
15:00 - 01:00
Fre - Lör
14:00 - 02:00
Sön
Stängd